Toistaiseksi viimeisellä Varsovan-matkallani marraskuussa 2011 Chopin-museo valikoitui käyntikohteeksi luottamieni nettimatkaoppaiden (In Your Pocket, Spotted by Locals) vuolaiden kehujen vuoksi. Suuntasin museoon Wedelin kaakaosalongista lähdettyäni tiistai-iltana, jolloin sisäänpääsy oli maksuton.
Chopin-museo edustaa Varsovan uudempaa museotarjontaa. Se avattiin puolalais-ranskalaisen säveltäjämestarin 200-vuotisjuhlavuonna 2010 vanhaan arvorakennukseen, Ostrogskin palatsiin. Paikalle oli helppo löytää, sillä rakennus sijaitsee lähellä Varsovan tärkeimpiin turistikatuihin lukeutuvaa Nowy Światia osoitteessa Okólnik 1 .
Puistikon vieressä sijaitseva Ostrogski häikäisi kauneudellaan. Kylmänä marraskuisena iltana mieltäni lämmitti ajatus, että kesäkuumalla puistossa olisi mukava istuskella ja katsella upeaa palatsia. Kontrastia alueelle toi kuitenkin sekalainen seurue maalauksin koristeltuja kommunismin aikaisia rakennuksia. Museon oville päästääkseen piti laskeutua alas portaita, eikä mainittuja rakennuksia voinut olla huomaamatta.
Heti kättelyssä museo yllätti modernilla sisustuksellaan. Odotin rakennuksen ulkoasun perusteella klassisempaa otetta, mutta modernius olikin avainsana. Vaikutelmaan tottui kuitenkin nopeasti, sillä modernit kalusteet ja muut sisustusratkaisut istuivat yllättävän mukavasti vanhaan arvomiljööseen.
Pääsylippu lisäsi ensivaikutelmaan scifimäisiä piirteitä. Piletti ei ollut mikä tahansa pahvinpalanen, vaan kaulanauhaan kiinnitetty välkehtivä elektroninen kortti, jolle tuli käyttöä näyttelyn multimediaosioissa. Odotukseni näyttelyä kohtaan nousivat kertaluokalla.
”Lipaston laatikoista esimerkiksi heijastettiin nuotteja näkyville samalla, kun Chopinin musiikki alkoi soida.”
Kohonneisiin odotuksiini vastattiin scifin tuntua voimistamalla. Näyttelyn aloitussaliin käveltiin vanhoilla kartoilla vuoratun putken läpi, ja aloitussalin hämärässä valaistuksessa erilaiset näytöt, vitriinit ja kuuntelukopeiksi osoittautuneet kapselit tervehtivät minua hohtavilla valoillaan. Pian sain tietää, miksi liput ovat elektronisia: korttia näyttämällä käynnistettiin lukuisia interaktiivisia ja elektronisia toteutuksia.
Erään lipaston laatikoista esimerkiksi heijastettiin nuotteja näkyville samalla, kun Chopinin musiikki alkoi soida. Toisaalla taas sai kuunnella Chopinin kirjeitä ääneen luettuina, ja erilliset kuuntelukapselit tarjosivat mahdollisuuden Chopinin sävellysten intensiivisempään kuunteluun. Kapseleissa musiikki kuulosti erinomaiselta, ja vietin niissä hyvän tovin.
”Chopin-museoon on koottu maailman laajin kokoelma esineistöä säveltäjämestarin elämän varrelta.”
Esillä oli myös runsaasti perinteistä museoesineistöä käsinkirjoitetuista nuoteista Chopinin omistamiin kalusteisiin. Varsovan Chopin-museoon on itse asiassa koottu maailman laajin kokoelma esineistöä säveltäjämestarin elämän varrelta. Runsaan esineistön ohella Chopinin elämää ja tekoja havainnollistettiin sisällöltään vuolailla tekstitauluilla, joihin en kuitenkaan jaksanut täysin keskittyä.
Koska pohjatietoni Chopinista olivat heikot, olisin kaivannut näyttelyyn selkeämpää Chopin pähkinänkuoressa -osiota. Nyt omaksuin tietoa tyylillä pala tuolta ja pala sieltä, koska tekstiosiot olivat Chopin-ummikolle liian perusteellisia – ainakin kun takana oli jo pitkä päivä. Selvästi parhaiten jaksoin keskittyä osioihin, joissa käsiteltiin tekstein ja piirroksin 1800-luvun Varsovaa.
Aloitussalista sai siirtyä valintansa mukaan joko ylä- tai alakertaan. Alakerta oli varsinainen aarreaitta musiikin harrastajille: siellä sai tutustua Chopinin koko tuotantoon nuotteja tutkien ja sävellyksiä kuulokkeilla kuunnellen. Itselleni alakerta alkoi kuitenkin olla jo turhan hc, ja siirryin nopeasti yläkerroksiin, joissa käsiteltiin Chopinin elämän myöhempiä vaiheita: hänen kansainvälistymistään ja aikaansa Ranskassa.
”Chopinin kuolemasta kertova näyttelyhuone teki vaikutuksen pelkistetyllä arvokkuudellaan.”
Multimediatoteutukset yhdistyivät jälleen perinteiseen museotyyliin. Siinä missä yhdessä huoneessa oli esillä herran flyygeli ja kalusteita, toisessa hypittiin lattian ympyröillä ja yritettiin tuottaa itse musiikkia. Aivan ylimpänä sijaitsi puolestaan Chopinin kuolemasta kertova näyttelyhuone, joka teki vaikutuksen pelkistetyllä arvokkuudellaan: vähäinen valo, mustat seinät ja ympäri huonetta heijastetut simppelit tekstit vangitsivat katsojansa.
Kokonaisuutena Chopin-museo yhdisti saumattomasti perinteisen museon multimediatoteutuksiin. Museo oli kuitenkin mielestäni selvästi suunnattu Chopin-faneille ja klassisen musiikin harrastajille. Tämä näkyi ennen kaikkea siinä, että näyttelyn seuraaminen oli aavistuksen vaikeaa heikoilla pohjatiedoilla. Toisaalta paikassa on mahdollista oppia kaikki Chopinista, jos varaa käynnille reilusti aikaa ja jaksaa perehtyä materiaaliin kronologisessa järjestyksessä. Lisäksi jo museon toteutustapa on sen verran kiinnostava, että vierailu viihdyttää varmasti ainakin hetken. Ilmaispäivänä tiistaina ei myöskään jää harmittamaan pääsylipun hinta, jos näyttely ei iskekään.
P.S. Kuten ehkä huomasitkin, käytin näyttelyn sisäkuvina poikkeuksellisesti CC-lisenssoitua materiaalia Flickristä. En kuvannut museossa sisällä, vaikka nykysääntöjen mukaan kuvaaminen on sallittua ilman salamaa.
Panun matkat 